”Ennen mietin, että ei tästä elämästä tuu mitään”

”Ystävät ja perhe”, poptähti Alma summaa voimanlähteensä. Hän saa viimein olla oma itsensä ja rohkaisee siihen myös muita.

Alma.
Alma

Alma-Sofia Miettinen, 22, on tempaistu itähelsinkiläisestä lähiöstä parissa vuodessa kansainväliseen kuuluisuuteen, levytysstudioihin, hittilistoille, esiintymislavoille, edestakaisille lennoille Los Angelesista Helsinki-Vantaalle, sopimusneuvotteluihin, linnan kutsuille ja ties mihin miitingeihin.

Sellainen veto ja meno laittaisi kokeneen ja karaistuneen bisneshemmonkin koville, saati sitten koulupudokkaan, joka ei vielä muutama vuosi sitten ollut varma, mihin suuntaan elämä häntä potkisi. Vai pitäisikö itse potkia takaisin?

”Mikä kuukausi nyt on?” Alma kysäisee.

Hän sulkee silmänsä.

Ajatuksissaan hän lilluu leppeässä itäsuomalaisessa järvivedessä, rentoutuu mökkirannassa.

”Uiminen on mahtavaa”, hän sanoo. ”Mä rakastan uida. Mutta en mä Suomessa voi enää mennä julkiselle rannalle. Ulkomailla kyllä.”

Keltainen tukka erottuu kauas. Malibun biitseillä se saa vielä leiskua rauhassa.

Mustaa ja purkkaa

Tänään Alma on tempaistu tv-studiolle Länsi-Pasilaan.

Pahin aikaeron aiheuttama rasitus on jo karissut päästä, vaikka varsinkin Losista Helsinkiin lennetyn matkan jälkeen uni tulee vasta kuudelta aamulla, silloin, kun tavalliset työssäkäyvät pikkuhiljaa heräilevät päiväänsä.

Alma ja hänen kaksoissisarensa Anna saapastelevat sisään mustissaan: Almalla on nahkarotsi, Annalla ylisuuri toppatakki, Almalla jalassa kulahtaneet verkkarit ja tukevat loskakeleihin sopivat lenkkitossut, Annalla maihairit. Välillä molempien hiukset hehkuivat keltaisina, nyt Anna on ajanut päänsä kaljuksi.

Sisarukset tekevät lähes kaiken yhdessä: Anna on Alman dj ja istuu tarkkaavaisena mukana joka ikisessä palaverissa, on kuin Almaa varmistava varjo.

Molemmat jauhavat purkkaa.

Alma livahtaa vessaan meikkaamaan. Kaunistautumistuokio kestää alle viisi minuuttia. Hiuksissa erottuu vielä ponnarin jälki.

Alma näyttää toistaiseksi onnistuneen siinä mitä tavoittelee. Hänkin haluaa olla tavallinen työssäkäyvä, olla oma itsensä ja katsoa, mihin se riittää.

Luonnonlapsi Vuosaaresta

Tähtitaivaalla liihottelun sijaan Alma on onnistunut pysymään maan pinnalla. Löytyisikö syy siihen perinteisesti juurista ja geeneistä?

Hänen äitinsä suku on lähtöisin Lappeenrannan liepeiltä. Äiti on taiteellinen, ammatiltaan vaatesuunnittelija, mutta nykyisin reuman takia sairaseläkkeellä.

Isä on kotoisin Lapin Sallasta. Hän työskenteli metsurina, kunnes ms-tauti pakotti hänet pyörätuoliin. Vanhemmat tapasivat Rovaniemellä. Alma ja Anna syntyivät Kuopiossa, mutta muuttivat jo varhain vanhempiensa mukana etelään.

”Mä olen helsinkiläinen. Mä olen Vuosaaresta. Mä olen luonnonlapsi”, Alma sanoo.

Lapsena Alma ja Anna viihtyivät metsässä leikkimässä, rakentelivat majoja ja uivat sikana.

”Kyllä me tehtiin kaikenlaisia idioottimaisiakin juttuja ja jäyniä.”

Kotiarestia Almalle tuli vain kerran, kun hän oli kiusannut Annaa liikaa.

”Mutta silti mä hyppäsin salaa parvekkeelta alas ekasta kerroksesta ja menin naapuriin yökylään.”

Suomessa käydessään kaksoset asuvat vanhempiensa luona Kalasatamassa ja ajelevat pääkaupunkiseudulla äidin autolla.

”Kyllä mä voisin oman asunnon hankkia, ehkä jostakin Kallion liepeiltä. Tykkään istua siellä kavereitten kanssa baarissa. Toisaalta oma asunto Losistakin olisi kiva.”

”En halua tuollaiseksi”

Niin, kaverit, tai oikeastaan ystävät. Heitä Almalla on kolme. He auttavat ahdistuksissa ja jaksavat kuunnella, kun maailma mättää. He ovat tärkeintä.

”Kuulostaa tekopyhältä, mutta he välittävät minusta aidosti. Tietysti haluaisin uusiakin kavereita, mutta en voi olla ajattelematta, että mitä ne oikein haluaisi musta? Miksi ne tahtoisi olla mun ystäviä?”

Alma on ystävistään ylpeä. Yksi heistä pääsi Teatterikorkeakouluun ykkösellä.

”Yks on sellanen, joka on sairaalassa. Mikä se on se sana, auta Anna vähä?”

”Kätilö”, Anna auttaa.

”Joo, kätilö. Ja kolmas on maalari, mutta on myös mun keikoilla jeesaamassa.”

Kun ahdistus iskee, Almasta tulee vihainen. Silloin astiat lentelevät. Välillä kun kuppi on mennyt nurin, se iskeytyy seinään ja pirstoutuu sirpaleiksi.

”Mun pää on ihan ok kunnossa, mutta väsyneenä musta tulee äkkipikainen. Anna huomaa sen parhaiten. Silloin mä kerään mun ystävät, puhun, mikä mua painaa, itken. Nuorempana purkauduin ehkä enemmänkin. Tai nuori mä olen yhä, vaikka elän aikuisten maailmassa."

"Välillä mä meen tosi kovaa. Sellaisissa tilanteissa monet viihteen ihmiset vaan murtuu. Mä tulen kipeeksi, esimerkiksi ekalla kiertueellani ulkomailla sain pahan anginan.”

Alma sanoo tavanneensa vaikka mitä tähtiä, joista on ajatellut, että en haluu tollaseks.

”Niillä on ympärillä paparazzit ja henkivartijat. En syytä siitä tähtiä, vaan amerikkalaista fanikulttuuria. On tärkeää, että ihmisen annetaan myös olla rauhassa. On tärkeää, ettei kusi nouse päähän.”

Omilta nuorilta faneiltaan hän saa omasta mielestään yllättävääkin palautetta: Olet auttanut mua olemaan oma itteni!

”Luulin, että olen vain mun biisit. Mutta mun keikoilla käy kaikenikäisiä naisia. Just naisia enimmäkseen.”

”Olin erilainen kuin muut”

Alman mielestä kaiken menestymisen takana on turvallinen lapsuus ja perhe.

”Ei niinkään kasvatus, vaan läsnäolo ja lasten kuunteleminen. Vanhemmat eivät nykyisin oikein osaa jutella lastensa kanssa. Meillä ei koskaan ollut sellaista tyyliä, että olisi pitänyt tulla kotiin tiettyyn aikaan syömään. Saimme olla vapaasti ja toteuttaa itseämme miten tykkäsimme, pukeutua niin kuin tahdoimme, ajatella, mitä halusimme. Onneksi meitä oli kaksi, niin saimme toisistamme tukea.”

Koska molemmat vanhemmat olivat aina kotona, heillä oli aikaa kuunnella.

”Minä ja mun äiti, me ollaan tunneihmisiä. Kun suutumme, se on huutoa ja raivoa. Mutta mun riidat kestää viistoista minuuttia ja sitten nauretaan yhdessä.”

Yhtä äiti ja isä toivoivat: että molemmat tyttäret saisivat ylioppilaslakit.

Se toive ei toteutunut. Anna kävi kääntymässä aika monessakin koulussa ennen kuin ryhtyi tekemään tatskoja. Alma istui hetken lukiossa kunnes päätyi nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan koulutukseen.

”Useasti mietin, että ei vitsi, ei tästä elämästä tuu mitään. Koulu oli mulle ympäristönä sellainen, etten pystynyt olemaan siellä. Tunsin olevani erilainen kuin muut. Minut jätettiin ulkopuolelle. En ole perustallaaja ja säikytin ja ärsytin jotenkin muita. Halusin pelata futista, enkä hyppiä jotain narua. Oli aikoja, jolloin yritin pukeutua kuten toiset. Lapset on julmia.”

Alma sanoo, että hänen nuoruutensa alkoi oikeastaan jo 12-vuotiaana.

”Tein silloin sellaisia juttuja, joita yleensä 18-vuotiaat tekevät. Mutta nyt mä oon mä, mä saan olla mä. Mun nuoruus jatkuu ainakin kuuskymppiseksi asti. Tiedän, että olen roolimalli, mutta ei roolimallinkaan tarvitse olla täydellinen.”

Vaikka valkolakkia ei tytärten päähän painettukaan, vanhemmat ovat heistä nyt ylpeitä.

”Varo sit ulkomailla, ne vaan sanoo.”

Wau, mikä mimmi!

Alman ja Annan lapsuus oli taloudellisesti niukkaa. Miltä tuntuu, kun tilillä äkkiä onkin rahaa?

”Raha on kiva asia, mutta eihän se sitten merkitse enää mitään, jos sitä saa koko ajan.”

Alma ei ole oppinut tuhlaamaan mihinkään. Hän ostaa vintagevaatteita.

”Tätäkin nahkatakkia olen käyttänyt kaksi vuotta.”

Alma uskoo, että jokaisella ihmisellä on jossakin elämänsä vaiheessa mielenterveyden ongelmia.

”Mä uskon siihen, että fyysisiä sairauksia tulee usein siksi, että päässä on paha olo. Toivottavasti vaikka terapiassa käymisestä uskallettaisiin puhua avoimesti. Itse en ole käynyt terapiassa. Apua olisin ehkä tarvinnut, mutta en ole vain viitsinyt hakea sitä. Tähän asti apu on löytynyt ystävistä.”

Hän ihailee vahvoja naisia, kuten äitiään ja presidentti Tarja Halosta.

”Ja mun sisarta Annaa. Mä en tiedä ketään, jolla olisi niin vahva itsetunto kuin sillä. Wau, mikä mimmi se on!”

Sitten kuvataan tv-spiikkiä.

Alma on vähän huolissaan:”Mä saatan kiroilla kesken kaiken ja noin. Mehän joudutaan vetään tää tuhat kertaa?”

Hän aloittaa: ”Moi, mä oon Alma…Täst ei tuu mitään…Vittu! Kelatkaa, että mä en edes opi tota ekaa lausetta!”

Mutta hyvin kuvaus menee, lähes yhden kirosanan voimin.

Jokaisen lauseen jälkeen Alman kasvoille nousee aito, välitön onnistumisen hymy. Se tulee suoraan sydämestä.

Sä olet Alma todella herttainen?

Alman ilme menee mutruun ja asento muuttuu torjuvaksi.

”Ei, en ole! Mä oon kova! Mä oon kova!”

”Nyt pitäis saada äkkiä kahvia”, Anna huomaa.

Almaa alkaa väsyttää. Pahvimukillinen kahvia on kansainvälistä uraa tekevältä tähdeltä kohtuullinen vaatimus. Seuraavan kerran hän ehtii Suomeen vasta kuukauden kuluttua, mökkirantaan ei silloinkaan.

TEKSTI: ULLA-MAIJA PAAVILAINEN


Lapsena…olin vielä menevämpi kuin nyt, enkä harkinnut mitään.

Ystävät…ovat minulle tärkeimmät.

Yksin ollessani…rentoudun kuten kaikki muutkin nuoret. Mä haluan tuntea, että olen vapaa.

Olen ylpeä…että olen tehnyt mitä haluan.

10 vuoden kuluttua… olen toivottavasti elossa. Ainakin teen musaa ja käyn ulkomailla kiertueilla.


Vihreän tietoisuusnauhan eli mielinauhan myynnillä kerätään varoja mielenterveystyöhön ja halutaan vähentää mielenterveyteen edelleen liittyvää stigmaa. Pop-tähti Alman sanoma mielinauhassa viestii: ”Olet tärkeä!”

Mielinauha.fi