”Kaikilla on solmuja, jotka pitää avata”

”Asiat pitää korjata jo silloin, kun ne ovat vasta särkymässä.” Poptähti Ellinoora tietää, että kukaan ei pärjää yksin. Osallistu Mielinauha-keräykseen.

Kun Ellinoora avaa suunsa, sieltä tulee pitkään puhetta. Kertaakaan hän ei sano, että ”en oo koskaan miettiny tota”.

Hän, monen nuoren idoli, on miettinyt, pohtinut ja analysoinut tekemisiään.

”Aamulla peilistä katsoo tyyppi, jonka kanssa pitää selvitä loppuelämänsä. Se on lähtökohta.”

Sanojen tulvasta huolimatta Ellinoora haluaa mieluummin tehdä kuin puhua.

”Välillä kuulen some-seuraajiltani niin kipeitä juttuja, että suosittelen heitä hakemaan ammattiapua. Mietin niitä, kun menen nukkumaan. Toisinaan tulee kädetön olo. Aina ihmiset puhuvat, että jotain pitäis tehdä. Ajattelin sitten, että no vittu tehdään! Haluan vaikuttaa konkreettisesti ihmisten hyvinvointiin.”

Hyvästi, toksinen positiivisuus

Niinpä Ellinoora pyysi seuraajiaan osallistumaan anonyymisti spoken word –teokseen, kertomaan tarinoita, joita he ovat rinnastaneet Ellinooran musiikkiin, kertomaan, mikä elämässä ahdistaa.

”Olemme uskomattomia olentoja, selviämme hurjista jutuista.”

Ellinooran tili täyttyi riipaisevista tarinoista. Eräs äiti kertoi menettäneensä lapsensa. Joku kertoi, millaista on kasvaa perheessä, jossa kaikki ei ole hyvin. Näistä Ellinoora kokosi modernin runon Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-kampanjan videoksi.

”Minulle sanotaan toisinaan, että olen niin positiivinen. Se saa selkäkarvani nousemaan vähän pystyyn.”

Mä olin iloinen lapsi

Tulin toimeen kaikkien kanssa, 

Miten sä voit olla aina niin positiivinen 

Mun työkaveri kysyi 

Hymy on mun kilpi, 

Se väisti vaikeat aiheet

Ellinoora selaa kännykkäänsä löytääkseen artikkelin toksisesta positiivisuudesta.

Psykoterapeutti Whitney Hawkins Goodman on vertaillut keskenään todellista välittämistä ja toksista positiivisuutta. Oikeaa välittämistä hänen mukaansa on avun tarjoaminen ja kuuntelu, mutta toksinen positiivisuus yksinkertaistaa: ajattele pelkästään iloisia asioita, älä ole negatiivinen.

”Some on täynnä toksista positiivisuutta. Instagramissa jaetaan vain myönteisiä asioita. Silloin voi alkaa kuvitella, että vain itselle tapahtuu ikäviä, eikä niistä halua kertoa. Se vääristää maailmankuvaa. Ajatuksilla on valtavan suuri voima. Mieli on vahva kaikkiin eri suuntiin.”

Kotona, mä olen yksin. 

Siellä mun ilme on haudanvakava.

Iltaisin, ennen kuin nukahdan

Päässäni on myrsky. 

Ei mikään tihkusade,

vaan joku luonnonvoimien aiheuttama katastrofi, jonka tuhoista lukee iltapäivälehtien etusivuilta.

Sen takia en välillä nuku.

Punkhengellä päätä pahkaa

Kun Ellinoora oli teini, some ei vielä ollut yhtä suuri vaikuttaja kuin nyt.

”Nykyisin on kaksi vastavoimaa. Toisaalta liikutaan suvaitsevaisempaan suuntaan, toisaalta menestymisen ja suorittamisen maailmaan. Tärkeintä tuntuu olevan, kenellä on eniten seuraajia.”

Silloin tällöin Ellinoora miettii, millainen nuori hän olisi itse nyt.

”Olen iloinen, että sain olla lapsi hirveän pitkään. Nuoren pitää myös voida ajelehtia. Moni ei löydä polkuaan ekalla yrittämällä. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, odottaisin vielä pari vuotta ennen kuin hyppäisin musamaailmaan.”

Tulisieluisuus kuuluu Ellinooran temperamenttiin. Pohjoissuomalaista perua on myös periksiantamattomuus ja suorapuheisuus.

”Minulla on ollut punkhenkeä pienestä pitäen. Menin päätä pahkaa joka paikkaan.”

Siitä on konkreettisia todisteita. Muskarin pikkujouluissa hän juoksi päin penkkiä niin, että alahuulessa näkyy yhä valkoinen arpi.

Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Ellinoora teki kummitätinsä häissä. Hän olisi halunnut esittää Neljän Baritonin kappaleen Pop-musiikkia, mutta kenties hääyleisölle olisi ollut liikaa, että viisivuotias laulaisi Paskajärven kauniista Charlotasta.

Kappaleeksi valikoitui sitten Tuiki, tuiki tähtönen.

Hyvä pedagogi auttaa lentämään

Ellinoora oli vielä koulun ala-asteella, kun hän haki opiskelemaan pop- ja jazzlaulua.

”Koelauluissa kaikki muut olivat parikymppisiä ja ihmettelivät, mitä minä pieniraukka siellä tein.”

Niin vain 11-vuotias tyttö hyväksyttiin opiskelijaksi.

”Minussa on kaksi eri persoonaa. Toinen on herkkä ja haluaa vetäytyä nurkkaan, toinen haluaa olla esillä lavalla. En ole ollut ujo, vaan kiltti."

"Laitan mieluummin muut itseni edelle, ja olen joutunut taistelemaan omasta paikastani.”

Ellinoora muistaa ala-asteelta ihanan opettajansa Anne-Majn, joka tähdensi, että vaikka olemme erilaisia ihmisiä, jokainen on yhtä tärkeä.

”Hänen suhtautumisensa minuun oli merkittävää, sillä pedagogi voi joko auttaa lentämään tai aiheuttaa suuria traumoja.”

Musiikkilukiossa kilpailuhenkisyys oli voimakkaasti läsnä.

”Saatoin vaikuttaa itsevarmalta, vaikka kuoreni alla olin hukassa. Kilpailullisuus ahdisti, mutta valmisti minua toisaalta siihen maailmaan, missä elän nykyisin. Ihminen oppii epäonnistumisten kautta.”

Miksi emme jakaisi ihmisyyttämme?

Musiikkibisnes on kovaa. Moni artisti käy läpi tunteitaan, saako alalla olla sellainen kuin oikeasti on.

Alussa Ellinooraa ahdisti tehdä itseään jatkuvasti näkyväksi.

”Tuntui vieraalta muokata itsestään brändiä ja ottaa päivittäin kuva omasta naamasta. Sitten tajusin, että voinhan ottaa kuvia vaikka kengistäni! Joskus toivon, että olisin saanut olla artisti 1970-luvulla.”

Ellinoora uskoo kuitenkin, että olemme menossa kohti avoimempaa ja inhimillisempää ilmapiiriä, jossa ei tarvitse esittää sen kummempaa kuin on. Muutama vuosi sitten häntäkin neuvottiin, että ´anna itsestäsi niin vähän kuin mahdollista´.

”Miksi ihmeessä?” hän kummastelee nyt.

”Miksi emme jakaisi uniikkia ihmisyyttämme? Ihmisiä kiinnostaa eniten arki, eivät ne huipuimmat hetket. Taiteilijan myyttisyys on katoamassa. Luovatkin ihmiset käyvät vessassa.”

Tuijotus ei tarkoita mitään kielteistä

Ellinooran fanit kuvailevatkin ihailunsa kohdetta usein aidoksi. Hän ei arkioloissa meikkaa ja matkustaa julkisilla kulkuvälineillä.

”Olen ainakin matkalla aidoksi minuksi."

"Haluan, että mut kohdataan ihmisenä. Tein oikein tai väärin, niin en voi välttyä huomiolta ja puheilta.”

Suomalaiset ovat osoittautuneet hänelle luultua avoimemmiksi. Herkälle ihmiselle äkkinäinen kohtaaminen fanin kanssa voi olla pelottavaa. Kampin kauppakeskuksessa kulkiessaan Ellinoora tuijottaa varpaitaan.

Kun Vain elämää –ohjelma oli pyörinyt televisiossa viime syksynä, Viikin Prismassa vanhempi naishenkilö lähestyi Ellinooraa.

”Hän halusikin sanoa, että olen hänen mielestään erittäin hyvä laulaja. Yritän ymmärtää, että jos joku katsoo minua, hän ei tarkoita sillä mitään kielteistä.”

Synkkä päivä tulee itse kullekin

Urasta on tullut Ellinooralle niin tärkeä, että hän arvelee nuoruuden menovaiheen olevan ohitse. ”25-vuotissynttäreitteni jälkeen olin jo puolenyön aikaan kotona. Minä, joka olen ollut juhlien valopilkku!” Joskus tulee synkkiä päiviä. Silloin Ellinoora miettii, kenelle voisi soittaa.

”Voi olla, ettei mieleen tule ketään. Viimeksi soitin ystävälle Malmöön ja juttelimme puolitoista tuntia. Olo helpotti kummasti.”

Ellinoora rapsuttaa peukalossaan olevaa laastaria, joka on kuvioitu sydämillä. Se on vaaleanpunainen kuten hänen hiuksensa nyt.

Puolisonsa kanssa Ellinoora on pitänyt yhtä 19-vuotiaasta.

”Hän hyväksyy minut tällaisenaan, eikä minun tarvitse suodattaa mitään filtterin läpi.”

Kun mä menen aamuisin töihin, 

laitan vaaleanpunaista huulipunaa

ja vihreän paidan,

että muistaisin 

värien olevan olemassa.

Joskus vedän peiton korviin, 

ja yritän hyväksyä sen,

etteivät jalat tänään kanna.

Mutta mä en suostu luopumaan ajatuksesta, 

etteivätkö ne kantaisi vielä.

Säröt tekevät ihmisestä mielenkiintoisen

”Täydellisyys ei ole kiinnostavaa. Säröt tekevät ihmisestä mielenkiintoisen.”

Ellinoora kuvaa itseään kriittiseksi, ahdistuvaksi ylikelailijaksi, joka pohtii, onko herkkyys heikkoutta.

”On lohdullista, että jokainen kokee joskus kriisin. Toivon, että osaisin olla itseäni kohtaan lempeä. Liika stressi virittää elimistön ylitilaan ja sairastumiseen. Olen hyvä tyttöystävä ja tytär myös huonoina päivinä. Olen ihan hyvä tyyppi. Eikun hei, otetaan pois tuo ihan-sana! Olen hyvä tyyppi.”

Ellinoora ei usko small talk –kulissielämään, eikä siihen, että kukaan pärjäisi yksin. Hän on käynyt terapiassa puolentoista vuoden ajan.

”Se on ollut tärkeää myös työnohjauksen takia. Sielua pitää hoitaa ennen kuin kriisi on huipussaan. Asioita ei pidä korjata silloin, kun ne ovat rikki, vaan silloin, kun ne ovat särkymässä.”

Moni lapsi ja nuori pohtii omaa riittämistään.

”Olen iloinen, että voin vaikeissa paikoissa lohduttaa musiikillani. Jokaisella on jossakin kohtaa lukko. Kuinka se aukeaa? Uskon, että input on jokaisessa itsessään.”

"Jokainen kokee joskus kriisin."

Ellinoora toivoo, että kaikilla apua tarvitsevilla olisi mahdollisuus hakea ja saada tukea ajoissa.

”Koskaan ei voi tietää, milloin tulee kova paikka eteen. Ei voi ajatella, että ´no eihän mulle, mä olen niin vahva´.”

Sen sijaan, että Ellinoora yrittäisi ajatella just be positive, ole vain myönteinen, hän ajattelee nykyisin all vibes are welcome here.

Kaikki fiilikset ovat tervetulleita.

Olisi niin paljon tehtävää ja keksittävää.

Minäkin haluan jättää merkkini maailmaan.

Runo osa tekstistä, jolla Ellinoora osallistuu Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-kampanjaan.

TEKSTI: ULLA-MAIJA PAAVILAINEN
KUVAT: VIIVI HUUSKA

ELLINOORA LEIKAS

Ikä 25

Kotipaikka Helsinki

Työ artisti, laulaja, lauluntekijä. Tunnetuimmat kappaleet toistaiseksi Leijonakuningas, Elefantin paino, Bäng bäng typerä sydän ja Carrie.

Valmistelee syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan ja keikkailee ympäri Suomea.

Lapsena…lauloin kovaa Eppu Normaalin biisejä. Mun lemppari on Kaikki häipyy, on vain nyt. Kun konmaritin äskettäin tavaroitani, en millään voinut heittää pois paria Eppujen t-paitaa.

Ystävät…ovat tärkeitä, vaikka asuisivat maailman toisella puolen.

Yksin ollessani…mietiskelen asioita ja syön suklaata. Tykkään myös saunoa yksin.

Olen ylpeä…siitä, että olen 25-vuotiaana unelma-ammatissani.

10 vuoden kuluttua…olen onnellinen, ja olen tehnyt monia lauluja, jotka jäävät elämään. Turvallisuuden tunne täyttää minut.

Osallistu Mielinauha-keräykseen