”Pilke silmäkulmassa on voimavarani”

Maahanmuuttajan poika on saanut kuuluviin oman äänensä. Jos tulee hankala paikka, näyttelijä Manoel Pinto ottaa suojakseen jonkun luomistaan mielikuvitushahmoista.

Manoel Pinto

Tätä tapahtumaa Manoel Pinto ei muista, koska hän istui silloin vielä lastenrattaissa, mutta brasilialaissyntyisen isän, Marco Pinton tarinaan on syytä luottaa.

Isä lykkäsi Manoelia Turun kaduilla. Yhtäkkiä joukko skinheadeja ympäröi hänet.

”Miksi sulla on Suomen armeijan kengät jalassa?”, porukka tiukkasi maihinnousukengistä.

Isä vastasi maahanmuuttajasuomensa nuotilla. ”Koska ne on mun kenkä, perkule!”

Sen jälkeen alkoivat nyrkit puhua. Kun joku rikkoi pullon ja aikoi lyödä sen terävällä lasireunalla isää, läheisen pubin portsari juoksi paikalle auttamaan ja keskeytti uhkaavan tilanteen.

Se tavallinen tarina

Näyttelijä, rap-artisti Manoel Pinto syntyi Suomeen sen tavallisen tarinan kautta. Lieksalainen Kati-äiti lähti Norjaan opiskelemaan puutarhuriksi, mutta päätyi seikkailemaan ystävättärensä kanssa Etelä-Amerikkaan 1988.

Jäätävä myrsky yllätti lentokoneen, joka teki pakkolaskun Cuiba-nimiselle paikkakunnalle Brasiliassa.

Naiset rantautuivat baariin.

”Siellä he tapasivat punk-äijän. Hän oli ainoa mies, joka ei kisutellut tyttöjä, vaan kysyi, haluaisivatko nämä nähdä makeita paikkoja.”

Punk-äijä oli Marco Pinto. Hän ja Kati rakastuivat, eivätkä halunneet enää erota toisistaan. Marco oli köyhistä oloista, eikä hänellä ollut varaa lentolippuun matkustaa Katin mukana.

”Äidin entinen pomo lähetti lippuihin rahat, jotka isä maksoi takaisin omalla työllään.”

Manoel syntyi seuraavan vuoden tammikuussa.

Isää rakastettiin, Manoel häpesi

Perhe asui Turun Vasaramäessä. Isä Marco Pinto alkoi rakentaa nukkeja ja perusti nukketeatterin, jonka näytöksiä hän ensin esitti kerrostalojen pihoilla.

”Hän oli paljon esillä paikallisessa mediassa. Kaikki tunsivat hänet. Minua otti päähän, että isä oli joku nukketaiteilija. Itse en halunnut olla mikään Manoel Pinto. Olisin tahtonut olla Lauri Rautava, ihan tavallinen, yksi alter egoistani.”

Manoel pelasi jääkiekkoa TPS:n junnuissa.

”Välillä minua hävetti pelata. Muut isät istuivat katsomossa juroina ja hillittyinä, mutta mun isä oli se musta mies, joka piti meteliä ja jolla oli rummut mukana. Juhlissa toisilla isillä oli kravatti, paitsi mun faijalla.”

Mutta kaikki muut tuntuivat rakastavan sosiaalista ja rentoa isää. ”Kun autoajelulla tuli tuttuja vastaan, isä pysäytti auton, veivasi ikkunan auki ja alkoi jutella. Mitähän ne muut ajatteli? Varmaan, että taas tuo hullu Pinton perhe on liikkeellä.”

Manoel arvelee, että hänen häpeässään oli mukana myös mustasukkaisuutta: hän ei saanut pitää isää yksin.

Lätkä antoi elämäniloa

Manoelia yritettiin myös kiusata, mutta hän oli nokkela antamaan takaisin.

”Olen aina ollut reipas suustani. Olen jopa itse kiusannut, ettei minua kiusattaisi.”

Lätkäjoukkueessa Manoel otti paikkansa testosteronisella tavalla. ”Heti ensimmäisessä vaihdossa kävin ajamassa itseäni isommat jätkät kylmäksi. Jouduin kasvattamaan kuoren. Olin rämäpää. Lätkässä minulta helposti tippuivat hanskat ja nyrkit alkoivat viuhua.”

Manoel Pinto

Suomalaiskansallisesti rakas jääkiekko antoi myös itseluottamusta, elämäniloa ja kavereita. Maneolin piti oppia hyväksymään oma kilpailuviettinsä ja käyttämään sitä hyväksi. Hän antaa tunnustusta yhdelle valmentajalleen, Jankelle.

”Hän laittoi meidät juoksemaan portaita tunti ennen ja jälkeen treenien. Se opetti, että työn tekeminen kannattaa. Kun itseluottamus kasvaa, oppii häviämäänkin.”

Vaikka valmentaja oli ankara ja huusi pelaajille, hän saattoi voitetun pronssiottelun jälkeen mennä yksin itkemään hallin taakse.

”Hän sai meidät antamaan kaikkemme. Ymmärsin, että jos annan itse kaikkeni, voin kannustaa myös muita tekemään samoin.”

Toisenlainenkin valmentaja sattui kohdalle.

”Yhdelle Mieloselle olin silmätikku. Pelasin ykkösjengissä, mutta hän alensi minut kolmosjoukkueeseen. Kerran pukuhuoneessa hän sanoi minulle, että ´tajuut sä, että oot tässä joukkueessa vaan siks, että jokainen joukkue tarvitsee pellen`.

Manoelin mielestä hänen voimavaransa on aina ollut pilke silmäkulmassa – varmasti isältä peritty. Hänestä tuntui, että juuri pilkkeen tuo valmentaja halusi tappaa.

Koulussa tyttöjen suosikki

Vilkas ja avoin, turkulaisella nuotilla puhuva Manoel on kokenut välillä olevansa outo ja superflirtti. Se on saattanut herättää toisissa katkeruuttakin.

”Brasiliassa olisi töykeää, ellei yhtään flirttailisi.”

Manoel taisi olla Vasaramäen koulun revityin kaveri. Ala-asteen diskoista hän tuli kotiin mustelmilla, kun ei ehtinyt tanssia kaikkien halukkaiden tyttöjen kanssa. Joskus päästä kiskottaessa lähti hiustuppo.

Leirikoulun diskossa häntä piiritettiin niin, että käsivarsi oli verisillä naarmuilla. Tyttöjä piti hätistellä, ei fyysisesti, vaan sanoilla.

”Menkää vittu riviin ja ottakaa vuoronumero!” Manoel huusi.

Seuraavana päivänä opettaja päätti selvittää asian omalla tavallaan. Hän pyysi kaikkien edessä ruokalan keskelle luokan pyöreimmän tytön ja Manoelin.

”Tulepas tänne ja näytä, miten tyttöä tanssitetaan!”

Tilanne oli nöyryyttävä myös tytölle. Manoelilla on yhä paha mieli tämän puolesta.

Hän haluaa antaa vinkin kaikille nuorille kolleille, joiden on vaikea saada seuraa vastakkaisesta sukupuolesta.

”Älkää yrittäkö liikaa! Kävelkää baariin ja katsokaa, keitä siellä on. Katsokaa sitten yhtä tytöistä silmiin, tilatkaa juoma ja kävelkää pois. Se tyttö tulee teidän perässä! Pitää olla vähän mystinen, mutta mukava, kohtelias ja herrasmies

Faija olikin tosi siisti

Pilkettä, sitä riittää.

”Suutun harvoin, minulla on lehmän hermot. Henkilökohtaisuuksilla minua ei saa vihaiseksi, sillä olen kuullut n-sanoista lähtien kaikki haukkumasanat, mitä voi kuvitella. Tosin ihmiset ovat haukkumisissaan tosi epäluovia. Ei minun ole tarvinnut niitä sanomisia nyyhkiä, mutta kaksi kertaa annan takaisin, jos joku solvaa äitiä, perhettä tai kavereita.”

Koulu ei aina jaksanut Manoelille maistua.

”Esimerkiksi lukion yritin vain släkkäillä läpi.”

Ala-asteella selvitäkseen Manoel kehitti mielikuvitushahmokseen Vladimirin.

”Vladimir oli venäläinen poika, joka kävi sijastani koulua. Siirsin oppimisen vastuun hänelle. Sillä aikaa kun minä hypin pulpeteilla, Vladimir opiskeli.”

Kouluaikana Manoel jopa pelkäsi esiintymistä. Hänestä tuntui, että häneltä odotettiin jotain isoa, koska isä oli nukketaiteilija.

”Olin 12-vuotias, kun Sielun Veljet –dvd räväytti tajuntani. Yllätyin, että juttuja voi tehdä näinkin. Se oli raakaa ja ennennäkemätöntä. Silloin aloin tehdä hahmoja imitoidakseni eri juttuja.”

Yläasteella kuvioihin tuli myös bändien perustaminen.

”Aluksi soitimme heviä, sitten punkia ja lopulta räppiä.”

Manoel oli 15-vuotias, kun hän hylkäsi keskinkertaisen ja turvallisen mielikuvitushahmonsa Lauri Rautavan.

”Tajusin, että Pinto on sukunimenä paljon coolimpi. 18-vuotiaana aloin lopulta syleillä omia juuriani, aloitin vapaaottelun, lukkopainin ja brassijujutsun. Se on lajina hieno, koska siinä joutuu aina nöyrtymään. En ollut enää kotona vittumainen teini. Ymmärsin, että faija on tosi siisti.”

Isä kehitti nukketeatteristaan oikean ammatin. Parhaimmillaan hän kiersi maata esiintymällä päiväkodeissa 300 keikan vuosivauhtia.

Haave teatterista toteutui

Koulun jälkeen Manoel työskenteli ensin baarimikkona.

”Märkä alkoi maistua ja näin, mihin se voi johtaa. Lopetin alkoholinkäytön kokonaan kolme vuotta sitten.”

Hän kuvitteli opiskelevansa ja päätyvänsä asianajajaksi tai toimitusjohtajaksi New Yorkiin. Esiintymisen veri pulppusi kuitenkin sisältä väkisinkin. Sivarikaudella Linnateatterissa oli Manoeliin ratkaiseva vaikutus. Lahden kansanopiston teatterilinjan jälkeen hän pääsi Teatterikorkeakouluun neljännellä yrittämällä.

Valmistumisen jälkeen Manoel on muun muassa kiertänyt esittämässä omaa Maahanmuuttajan poika -monologiaan. Syksyllä Mikkelin teatterissa saa ensi-iltansa näytelmä Haukivuoren Houdini. Se kertoo kahleista vapautumista ja hypnoosinumeroita esittäneestä Aimo Leikaksesta, joka kuoli lopulta venäläisessä ruletissa.

Manoel on näytelmän Leikas ja lavalla koko parituntisen ajan.

”Rankka tarina ja rankka rooli”, Manoel sanoo.

Räppikeikkoja riittää myös ja turkulaisten kavereidensa kanssa Manoel on perustanut vastikään Mundo Productions -levy-yhtiön.

Nauru on vahvin ase

Nuorempi Manoel ajatteli, että jossain vaiheessa näyttelijän työtä hänen pitäisi breikata, päästä vaikka televisioon. Nyt hän neuvoisi nuorta itseään, että ei hätää, kaikki tulee järjestymään.

”Ei ole väliä, mitä tekee ja missä. Tärkeintä on palo tekemiseen.”

Esimerkiksi Putoukseen hän ei enää halua, vaikka uskookin, että olisi siellä aika hyvä.

”Hahmon tekeminen on minulle luontaista. Siinä antaa jotain hyvin henkilökohtaista, sillä hahmon sisin on minä itse, se tosi.”

Manoelin hahmot puskevat esiin erilaisissa tilanteissa. Hänen ujo puolensa tulee esiin puhevikaisessa historianopettaja Kimmossa, joka ei katso silmiin. Oma teatterikriitikko puhuu tallinnalaisen teatteriohjaajan tavoin.

Musta42 on jääkiekkominä.

”Suojelija ja alfahahmo pitää toisista huolta. Se on tuomoruutumainen, jossa on ripaus jarkkoruutua.”

Jos vastaan tulee rasistista läppää, Manoel muuttuu maahanmuuttaja Ahmediksi.

”Vaikeita asioita on helpompi käsitellä huumorilla. Nauru on vahvin ase.”

Manoel on vetänyt räppityöpajoja Helsingin Diakonissalaitoksen korvaushoitoyksikössä.

”Haluan kannustaa kaikkia taiteilijoita jeesaamaan ihmisiä. Tahdon antaa nuorille mahdollisuuden saada kuuluviin oma äänensä, niin kuin minulle on annettu. Se on tärkein maalini.”

Kuka? Manoel Pinto

Ikä: 28
Ammatti: Näyttelijä, hip-hop-artisti, Mundo Productions-levy-yhtiön perustaja
Kotipaikka: Helsinki, sydän Turussa
Harrastukset: Brassijujutsu, lukkopaini, jääkiekko, nyrkkeily, X-box pelikonsoli

TEKSTI: ULLA-MAIJA PAAVILAINEN
KUVAT: PIA INGBERG

Mental Health Art Week – hyvää mieltä kulttuurista!

Manuel Pinton komediallinen Maahanmuuttajan poika -monologiesitys Mental Health Art Weekin tapahtumissa Helsingissä Lapinlahden Auditoriossa klo 14.00–14.40. Esitys on tilattavissa myös Kulttuurikoneelta
 

Lue lisää

Mental Health Art Week 2018: Kokemuksia kulttuurista
Kulttuuri lisää hyvinvointia
Kulttuuri kuuluu kaikille
Monikulttuurisuus
MIOS-hanke: Mielen hyvinvointia ja osallisuutta monikulttuurisessa Suomessa