Johtaja hylkäsi kravatin

Heikki Vahantaniemi on omistautunut vapaaehtoistyölle. Pisimmillään hänen työpäivänsä ovat venyneet reippaasti yli kymmmenen tunnin.

On perjantai-iltapäivä. Malmin nuorisotalolla kihisee ja kuhisee parikymmentä lasta. Yhdellä rönsyävät kiharat, toinen ei luovu lippalakistaan. Yksi huolehtii repustaan, toinen kilisyttää kaulallaan kotiavaimia. Kännykkä on kasvanut kiinni peukaloihin. Pingispöytä, ilmakiekko ja pleikan futispeli käyvät kuumina. Välillä kylävaari Heikki saa toppuutella joukkoa: kiroilla ei saa ja kiusaamisesta joutuu jäähylle.

”Lasten kanssa luotettavuus on tärkeää. Meillä nuorisotalon kerhossa saa riehua, kunhan sen tekee kiltisti. Pojat ovat välillä tulisia ja temperamenttisia, mutta leimahdus menee äkkiä ohitse.”

Kunpa ihmiset ymmärtäisivät

Maanantaina Heikki Vahantaniemi on tulossa Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimen päivystyksestä. Tänään hän on ottanut aamun aikana vastaan kymmenkunta puhelua. Viikonloppuna monen paineet ovat kasautuneet. Vahantaniemi on kuunnellut ja selvitellyt muun muassa soittajien parisuhdeongelmia ja päihteidenkäyttöä.

Sunnuntaina hän katseli kotinsa ikkunasta keväistä raekuuroa. Kun se herkesi, hän lähti tukihenkilönä ulkoiluttamaan palvelutalon asiakastaan, 74-vuotiasta pyörätuolissa istuvaa miestä.

”Kaipaavista katseista näin, että niin moni muukin haluaisi päästä ulos. Toisilla se ei ole mahdollista kuukausiin. Voi, kun ihmiset ymmärtäisivät, millainen avuntarve saattaa olla, ja mihin jokainen terve voisi vaikuttaa omalla panoksellaan.”

Pitkään uraan tuli stoppi

Suomen Mielenterveysseuran SOS-Kriisikeskus on aktiivisen Vahantaniemen tärkein työllistäjä nykyisin. Mutta ei siinä kaikki. Hän toimii vapaaehtoisena myös Malmin seurakunnassa, Helsinki Missiossa, Mannerheimin Lastensuojeluliitossa, Diakonissalaitoksella, Suomen Punaisessa Ristissä ja Helsingin kaupungin sosiaalipuolella.

Keskimääräisen päivän pituus on viitisen tuntia. Parhaimmillaan työpäivät ovat venyneet jopa 14-tuntisiksi.Toisin oli muutama vuosi sitten. Paljon töitä Vahantaniemi paiskoi silloinkin, mutta merkittävässä asemassa Metsähallituksen palveluksessa, henkilöstöjohtajana ja johto­ryhmän jäsenenä.
Sitten pitkään uraan tuli stoppi.

”Tarvitsin uutta. En pystynyt enää työpaikassani antamaan sitä, mitä halusin. Olisin voinut jäädä nostamaan hyvää palkkaa, mutta en enää motivoitunut työhöni. Jos hallituksella ja henkilöstöjohtajalla on erilaiset strategiat, hallitusta harvemmin vaihdetaan”, Vahantaniemi toteaa rauhallisesti.

Hän on lähtönsä kanssa sinut. Samassa asemassa on moni uransa loppuvuosia elävä, pitkään työnantajaansa sitoutunut henkilö. Omat arvot eivät enää kohtaakaan työnantajan muuttunutta arvomaailmaa.

”Olin saanut olla rakentamassa uutta Metsähallitusta. Itse rakentamaansa tuntui vaikealta lähteä purkamaan. Olin kuitenkin saanut kokea siellä hienot työvuodet. Uutta paikkaa minulla ei ollut tiedossa, vaan jättäydyin tyhjän päälle.”

Kertaakaan Vahantaniemi ei ole lähtöään katunut. Taloudellisesti hän oli osannut järjestää asiansa niin, että irtiotto oli mahdollinen, vaikka omiin kulutustottumuksiin tuli pienoinen muutos. Eläkeikään kun oli vielä muutama vuosi jäljellä.

”Poika vinoili, että hyvä, kun jouduit tottumaan itsekin vähän niukempaan elintasoon. Nelivuotias tyttärentyttäreni Lilja tosin ihmettelee, miksi minulla on aina samat vaatteet, tämä liivi ja raitapaita. Vakituisesta työstä lähdettyäni olen käyttänyt kravattia kaksi kertaa.”

Töihin ja kotiin hyvillä mielin

Vahantaniemi oli jo aiemmin tehnyt vapaaehtoistyötä kirkolle. Hän organisoi yhä kerran kuukaudessa soppakirkon. Ruoka järjestyy, kun Vahantaniemi hakee tutuista kaupoista tarjottavat. Auto on täynnä tavaraa, ja aterioijia kerrallaan viitisenkymmentä.

”Sanotaan näin, että kirkko ei ole ristiriidassa oman elämänkatsomukseni kanssa. Kirkon arvot on helppo jakaa. Voin auttaa heitä, joilla ei mene hyvin.”

Joulukuussa 2012 hän haki SOS-kriisikeskuksen tukihenkilöiden peruskoulutukseen ja pääsi aloittamaan työt Kriisipuhelimen päivystäjänä seuraavan vuoden huhtikuussa.
Vahantaniemi lähtee vapaaehtoistöihin aina hyvillä mielin. Hän nauttii, kun voi itse suunnitella ja palastella päivänsä.

Hänestä on mukava herätä ennen seitsemää, tehdä vaimolle aamupala valmiiksi ja juoda Mielenterveysseurassa porukan kanssa kahvit ennen hommien aloittamista. Päivätyössään Metsähallituksessa hän hoiti henkilöstön asioita luottamuksellisesti. Vaikeistakin asioista oppi keskustelemaan.

Kovimmat paikat tulevat nykyisin vastaan Kriisipuhelimessa.

”Vaikeinta puhelimessa on, kun soittaja kertoo tappavansa itsensä. Puhelun aikana on analysoitava, onko soitto huomionhakua vai onko soittaja todella aikeissa päättää päivänsä. Pahinta on, jos soittaja katkaisee puhelun kesken. Joskus asiakas antaa yhteystietonsa ja luvan tilata apua paikalle. Onneksi SOS-kriisikeskus hoitaa hyvin meidän työntekijöiden purkukeskustelut ja työnohjaukset.”

Tukikeskusteluissa Vahantaniemi ottaa asiakkaansa vastaan kasvokkain.

”Uuden henkilön tapaaminen aina vähän jännittää. Siihen kohtaamiseen ei voi itse mennä takki auki.”

Yhtä hyvillä mielin hän lähtee vapaaehtoistöistä kotiin. Vaikeat aiheet ja puhelut hän on oppinut enimmäkseen jättämään Kriisikeskukseen.

”Olen tehnyt kaikkeni. Enempää en pysty auttamaan”, hän ajattelee.

Yksinäisyys on iso ongelma

Ihmisten syrjäytyminen näkyy yksinäisyytenä. Eläkkeelle jääminenkin voidaan kokea syrjäytymisenä. Vahantaniemi nostaa esille miehet, jotka ovat olleet työelämässä korkeassa asemassa.

”Jos he putoavat tyhjän päälle, ei siinä paksu lompakko auta.”

Vanhusten yksinäisyys huolettaa. Helsinki Mission vapaaehtoisena Vahantaniemi kuljettaa asiakkaita lääkäriin ja sairaalaan. Kodeista saattaa nähdä, ettei kaikki ole kunnossa, eivätkä läheiset ja lapset enää välitä.

Vahantaniemi on erityisen huolestunut yksinhuoltajaäitien asemasta.

”Taloudellisia vaikeuksia seuraavat usein lastenhoitovaikeudet, unettomuus, väsymys, ärtymys, pahoinvointi ja mielenterveysongelmat. Jos omat vanhemmat asuvat kaukana, turva­verkot puuttuvat. Kunpa sen kierteen saisi katkaistua, etteivät ongelmat heijastuisi lapsiin. Ennaltaehkäisy olisi halvempaakin, jos euroja täytyy pohtia.”

Kirkon yksinhuoltajaillassa Vahantaniemi käy hoitamassa lapsia, että äidit saavat jutella rauhassa keskenään pari tuntia. Rasavillit hoituvat muutaman kuukauden ikäisestä kymmenvuotiaaseen.

”Kyllähän äidit ensin hiukan katselivat, että mitä tuo äijänrötkäle täällä tekee. Kerroin, että minulla on 50 vuoden kokemus lastenhoidosta, sillä broidini vietti juuri viisikymppisiään.”

”Mulla on hoitajan paperit. Siis metsänhoitajan”, Vahantaniemi tarkentaa.

Vapaaehtoistyö ei tunne ikärajaa

Perjantai-iltapäivisin Vahantaniemi vetää koulun jälkeen nuorten kerhoa kylävaarina Malmin nuorisotalolla. Tyttärentytär Lilja on Vahantaniemellä hoidossa aina perjantaisin, ja iltapäivisin mukana kerholla.

”Hän on Suomen nuorin nuoriso-ohjaaja”, Vahantaniemi naurahtaa.

”Vaimonikin tekee vapaaehtoistyötä. Kivoimpia keikkoja ovatkin ne, joita saamme hoitaa yhdessä.”

Olisiko Vahantaniemen äiti maan iäkkäimpiä vapaaehtoistyöntekijöitä?

”Mutsi kertoi minulle 85-vuotiaana, että nyt hänellä olisi vapaa-aikaa vähän enemmän. Mitähän hän voisi tehdä? Houkuttelin hänetkin vapaaehtoistyöhön.”

Niinpä äiti kävi 87-vuotiaaksi asti viikoittain auttamassa lähellä asuvaa 94-vuotiasta, kunnes tämä ei enää pystynyt asumaan kotonaan.

”Onhan vapaaehtoistyö myös oman psyyken hoitamista. Olen kasvanut vahvaan työn tekemisen kulttuuriin. Haluaisin auttaa enemmänkin ja houkutella muita mukaan. Kuinka paljon on hyväkuntoisia eläkeläisiä, jotka voisivat oman ulkoilun ohella viedä toisia ulkoilemaan? Apua kaivataan.”

Vahantaniemi laski, montako työkaveriksi verrattavaa hänellä nykyisin on.

”Päädyin lukuun 85! Mielenterveysseurastakin kavereinani on kymmeniä henkilöitä. On kivaa, kun näin vanhana äijänä saa vielä uusia, humaaneja ihmiskontakteja. Minulla ei ole mitään teknokraatteja vastaan, mutta keskustelunaiheena suosin mieluummin ihmisiä kuin autoja.”

Kuinka sitten aloittaa? Vahantaniemi neuvoo googlaamaan ensin sanan vapaaehtoistyö. Kotoa ei ketään haeta, vaan yhteyttä on otettava itse.

”On tärkeää löytää oma juttu. Minulla niitä sattuu olemaan monta: vanhus-, perhe-, nuoriso- ja mielen­terveystyö. Vapaaehtoiselta vaaditaan omaa halua ja sopivaa kokemuspohjaa, ehkä myös täydentäviä opintoja. Pitää omistautua ja jaksaa. Eikä pidä luvata sellaista, mitä ei pysty pitämään. Silloin jättää toiset pulaan.”

TEKSTI ULLA-MAIJA PAAVILAINEN
KUVAT PIA INBERG

Kiinnostaako vapaaehtoistyö tukijana tai kriisiauttajana?

Tule  tukemaan ja auttamaan erilaisissa elämäntilanteissa selviytymisessä. Tukihenkilönä ja kriisipuhelinpäivystäjänä voi toimia sekä Helsingin SOS-kriisikeskuksessa että paikallisissa mielenterveysseuroissa.

Tukihenkilönä ja kriisipuhelinpäivystäjänä

Lue lisää