Nyrkkeilijä Elina Gustafsson: "Harva näkee, mitä on voiton taustalla"

”Olet toivoton tapaus”, sanottiin koulussa Elina Gustafssonille. Nyt hän on yksi ensi vuoden Tokion kesäolympialaisten mitalitoivoja.

Elinan ensimmäinen kokemus epäoikeudenmukaisuudesta elää hänen muistoissaan vahvana.
Porilaistyttö asui omakotitalossa peltojen ja metsien keskellä. Kouluun oli matkaa neljä ja puoli kilometriä. Taksi toi ja vei koululaisia aamuin illoin.
Elina oli vilkas ja villi, omien sanojensa mukaan luonnon keskellä kasvanut kuin intiaanilapsi.
Koulussa luokan opettajalla oli tapana, että jälki-istuntoja ei annettu.
Ei, kunnes Elina joutui ainoana jäämään jälki-istuntoon.
Koska koulutaksi oli ehtinyt jo lähteä, 9-vuotias Elina joutui kävelemään yksin kotiin.
Oli talvi. Elina kahlasi peltojen poikki kengät märkinä. Hänen korvalappusteroissaan soi Spice Girls, jonka biisejä hän oli nauhoittanut kasettisoittimeensa

”Tajusin, että minua koskivat eri säännöt kuin muita oppilaita. Jotenkin ymmärsin myös, että erilaisuudellani olin päässyt opettajan ihon alle. Heijastan käytökselläni ihmisiin heidän omia pelkojaan.”

Niinpä periksi antamattomasta Elinasta tuli herkkävaistoinen. Vaikka hän sanoo yhä olevansa liian hyväuskoinen, hänellä on myös taito nähdä ihmisten läpi. Hän ei kelpuuta ketä tahansa lähelleen.
Jälki-istunto ei jäänyt viimeiseksi. Syyttävä sormi osoitti usein Elinaan, joka alkoi ottaa niskoilleen asioita kavereidenkin puolesta.
”Silti minulla oli aina kutina, että minusta tulee jotakin. Itsekseni ajattelin, että mää näytän vielä kaikille! En vain tiennyt, milloin ja millä tavalla.”

Rakennustöistä nyrkkeilykehään
Elina on voittanut nyrkkeilyssä niin EM-kultaa, MM-pronssia kuin useita Suomen mestaruuksia.
Hän on aina ollut liikunnallisesti lahjakas. Koulussa palkittiin vuosittain kuudennen luokan paras urheilija. Elina oli menestynyt kaikissa lajeissa loistavasti. Hän oli varma omasta palkinnostaan.
Se ojennettiin kuitenkin shakinpelaajalle.
”Itkin pettymystäni tosi paljon. Olen kapteeninainen, vein joukkueen aina voittoon.”
Yläasteen jälkeen Elina jätti ammattikoulun kesken.
Hän hakeutui järkkärin hommiin. Työ sai ymmärtämään, ettei hän ainakaan poliisiksi halua.
Parikymppisenä Elina paiski rakennustöissä Olkiluodon ydinvoima-alueella.
”Mitä mä teen? Tämä ei ruoki mun sieluani. Mun on aloitettava jokin harrastus”, hän pohti.

Eräänä helmikuisena yönä vuonna 2012 hän näki enneunessa suuren kehän ison yleisön keskellä.

”En ollut koskaan nyrkkeillyt, mutta päätin mennä kerran kokeilemaan lajia. Jäin heti koukkuun.”

Lapsena metsissä juokseminen ja puissa kiipeily – kun ei ollut muutakaan tekemistä – olivat kehittäneet hänen koordinaatiokykyään ja liikkuvuuttaan, kuten myös pitkä jalkapallotausta.
Heti seuraavana vuonna hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa.
”En vielä silloin osannut nyrkkeillä, mutta menin kehään täynnä itseluottamusta mättämään vastustajaa.”

Valmentajalla on oltava tunneälyä
Samalla asenteella hän voitti MM-pronssia vuonna 2016.
”Menin kisoihin asenteella, että on minun vuoroni menestyä. Olen luonteeltani kärsimätön, mutta urheilu on kasvattanut kärsivällisyyttäni.”
Elina on vaihtanut seuraa kahden vuoden välein. Vastikään hän on siirtynyt Tampereen Voimailuseurasta Helsingin Tarmoon.

”Jokainen tappio on merkki jostakin”, hän sanoo.

”Aina on ollut yksi henkilö, joka on tuupannut minua eteenpäin: nyt menet! Muutos on aina pelottava ja haastava, mutta on antanut itselleni paljon, kun olen uskaltanut päästää irti.”

”Valmentaja ei ole yli-ihminen, eikä hänellä voi olla urheilijaan erikoisvaltaa. Ilkeää ja negatiivista kommentointia ei voi vain perustella, että tämä kuuluu huippu-urheiluun. Onnistunut suoritus edellyttää turvallista ja luottavaista oloa. Valmentajalla pitää olla tunneälyä.”

Ylikuntoa ja syömishäiriöitä
Elina ei halua eteenpäin vain puskemalla väkisin. Hän haluaa olla luova ja nyrkkeillä paitsi kropallaan, myös sielullaan. Häntä on usein yritetty puristaa muottiin, johon hän ei mahdu.
”Yksi ihminen voi saada koko pakan ihan vitun sekaisin.”
Välillä hän on ollut hyvin masentunut. Niin kävi myös hänen voitettuaan Euroopan mestaruuden.
”Harva näkee, mitä on voiton ja riemun taustalla. Olen liian vahva. Taivun kunnes romahdan. Arvoni ovat aitous, avoimuus, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Elleivät nämä toteudu, en voi hyvin.”

Itku on kilpailijavuosina päässyt useasti. Sisäiset paineet  ja vaatimukset ovat tuoneet Elinan elämään myös ylikunnon ja syömishäiriöt. Jos hän ei muuta ole kyennyt hallitsemaan, niin ainakin syömistään. Häiriö hiipi Elinan elämään salakavalasti.
”Jätin ruokavaliostani hiilihydraatit, mikä on paha asia hormonitoiminnalle. Välillä paastosin.”
Elinan kuukautiset olivat poissa kaksi vuotta.
”Ei voi ajatella, että vautsi, nyt olen huippu, kun menkat ovat jääneet. Pitäisi vaan uskaltaa syödä. Jossakin kohtaa kroppa stoppaa, eikä jaksa enää. Välillä lihoin kymmenen kiloa, niin että olin kuin ilmapallo. Kun pääkoppa brakaa, se näkyy olemuksessa.”
Nyt 69-kiloisten sarjassa kilpaileva Elina sanoo, että vaa´an lukemalla ei tee mitään, paitsi painoluokkalajissa.
”Jos painaa vähän, se ei ole merkki siitä, että kaikki on hyvin.”
Elina on iloinen siitä, että urheilijan henkistä jaksamista on alettu huomioida entistä enemmän. Olympiakomitean urheilijavakuutuksen kautta on mahdollisuus päästä myös terapiaan.

Yhtä aikaa ei voi rakastaa ja pelätä
Yksi tärkeimmistä Elinan jokaista päivää siivittävistä asioista on nyt rakkaus.
Hänen kumppaninsa Emmi Asikainen löysi Elinan Facebookista, katsoi kuvaa ja päätti, että tuohon ihmiseen pitää tutustua.
”Emmi näki rakentamani muurin läpi sisimpääni. Välillä vain suoritin nyrkkeilyä ja siinä mielentilassa mursin käteni. Emmi avasi silmäni. Tajusin, mikä ihanuus vierelläni on.”
Rakastuneena asettaa itsensä alttiiksi myös haavoittumiselle. Se on pelottavaa, mutta:
”Ei voi rakastaa ja pelätä yhtä aikaa. Olen sanomattoman kiitollinen Emmistä.”
Porista ei löytynyt Elinalle roolimalleja. Häntä luultiin jo tarhassa pojaksi ja kutsuttiin poikatytöksi. Nelivuotiaana hän varmisti äidiltään, ettei lasten synttärijuhlissa tarvitse käyttää hametta. Sen jälkeen hän ei ole hametta ylleen pukenut.

”Joskus vähän häpesin erikoisuuttani. En edes tuntenut ketään homoja tai lesboja. Minussa on paljon maskuliinista energiaa. Mutta en anna sukupuolelle painoarvoa. Riittää, että mä olen mä.”

Voittaja ja inkkari
Elinan ulkonäkö herättää joissakin ihmisissä voimakkaita tunteita ja väärinkäsityksiä. Kiinan matkalla hänet raahattiin ulos naistenvessasta ja työnnettiin miestenvessaan.

Elina ei tunnusta varsinaisia esikuvia. Ainoastaan teininä hän ihaili artisti Pinkiä niin, että hänet tunnettiin Pink-Elluna. Pinkin kapinahenkisyys tuntui tutulta. Elina leikkasi samanlaiset hiukset.
Elina ei oppinut koulussa sanaakaan englantia, mutta kuunnellessaan Pinkiä hän halusi tietää, mistä tämä laulaa. Hän alkoi suomentaa laulujen sanoja. Kappaleesta Family Portrait Elina sai voimaa: myös Pinkin vanhemmat olivat eronneet.
”Olisin voinut kielen helpommallakin tavalla oppia!” Elina sanoo nyt.
Merkityksellisiä ovat myös tatuoinnit. Rystysissä on Elinalle tärkeitä symboleita ja riimuja.
Vasemmassa hauiksessa sateenkaarilipun keskellä lukee Winner, joka merkitsee voittajaa. Takaraivossa nuolen keskellä heiluu neljä intiaanisulkaa.
”Hiuksia pitää ajaa lyhyeksi usein, ettei kuvio peity.”
TEKSTI: ULLA-MAIJA PAAVILAINEN
KUVAT: PIA INBERG

Kuka?
  • Elina Gustafsson
  • Ammatti nyrkkeilijä
  • Ikä 27
  • Asuinpaikka Tampere
  • Perhe Kumppani Emmi Asikainen. Äiti, isä ja kolme sisarusta.

Lue lisää