Vertaisryhmästä löytyi sielunsiskoja ja -veljiä

Silja Wargh tietää, että musertavastakin surusta voi selvitä. Hänen kaksi veljeään päätyi itsemurhaan. Silja on nyt kouluttautunut vertaisryhmäohjaajaksi, ja tukee saman kokeneita.

Silja Wargh toimii vertaistukijana
Silja Wargh toimii Surunauhan vertaistukijana.
 

Antti-veli kuoli 23-vuotiaana ennen joulua 2012.  Hänellä oli vuosien päihde- ja mielenterveysongelmien tausta. Viimeiset kuukaudet hän asui alkoholistien tukiasunnossa, mutta aloitti syksyn raittiina.

”Lupasimme, että jos hän on puoli vuotta juomatta, kustannamme hänelle ulkomaanmatkan.”

Antti odotti matkaa kovasti, passikin oli hankittuna. Neljän kuukauden kuluttua hän kuitenkin ratkesi juomaan ja löytyi itsemurhan tehneenä Sampo-veljen asunnosta.

Meillä kaikilla oli syyllisyydentunteita

”Joulu oli musertava. Me sisarukset pyrimme olemaan yhdessä niin paljon kuin pystyimme.”

Hautajaiset olivat vuodenvaihteen jälkeen.

”Kestin ne hädin tuskin. Antin siunasi nuori pappi, ja tilanne oli hänellekin kova pala.”

Sampo-veli näytti olevan pois tolaltaan. Hautajaisissa hän itki lohduttomasti ja tarvitsi taluttajaa, muistotilaisuudesta lähti kesken pois.

”Kaikilla meillä oli syyllisyydentunteita, mutta hänellä ne olivat voimakkaimmat.”

Silja keskittyi omaan surutyöhönsä. Perheen 15 lapsesta kahdeksan on siskoja. He olivat tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa ja ruotivat järkytystään. Silja pohtii, jäivätkö veljet vähemmälle huomiolle.

Sampolla alkoi mennä entistä huonommin. Päihteiden maailma ei ollut hänellekään vieras. Hän alkoi kärsiä psykoosinomaisista tiloista ja oli myös sairaalan osastolla.

”Sain Sampolta pääsiäisen aikaan viestejä. Olin työreissussa ja harmittelin, ettemme ehtisi nähdä.”

Huhtikuun lopulla Silja oli työpaikalla opastamassa uutta työntekijää, kun hänen miehensä tuli ovesta.

”Näin hänen kasvoistaan, että jotain on tapahtunut. Hän kertoi, että Sampo oli löytynyt kuolleena. Halusin vain huutaa, että ei, et tule tänne, mene pois! Seuraavaksi iski fyysinen kipu: miten kerron lapsilleni? Kuinka äiti ja isä voivat kestää, kun minäkään en voi?”

Sampo oli kuollessaan 29-vuotias. Hänellä oli vaimo ja runsaan vuoden ikäinen poika. Antin itsemurhasta oli viisi kuukautta. Kumpikaan veljistä ei jättänyt jälkeensä viimeistä viestiä.

Apua sururyhmistä, kriisikeskuksesta ja omalääkäriltä

Alkuun Siljasta tuntui, että isältä loppuu sydän ja että äiti luhistuu.

”Meitä sisaruksia on paljon, ja lähipiiri laaja. Enimmäkseen pystyimme tukemaan toisiamme, mutta meillä oli myös riitoja, syyllistymistä ja syyllistämistä.”

Vaikka sisarukset ymmärsivät toisiaan puolikkaasta lauseesta, vanhempiaan he eivät voineet terapoida. Hautajaisissa Silja näki, kuinka vanhemmat olivat vanhentuneet muutamassa päivässä.


Silja Wargh löysi vertaistuesta sanatonta ymmärrystä kahden veljen kuoltua itsemurhan kautta.
 

”Kannustimme äitiä ja isää hakemaan ammattilaisten apua. Äidin kotipaikkakunnalla seurakunnan sururyhmät tulivat paikalle.”
Kun sisarukset menivät katsomaan kuollutta veljeään, sinne matkustivat toiselta paikkakunnalta myös sairaalan kriisityöntekijät. He olivat vierellä ja sanoivat, ettei omia reaktioita pidä säikähtää.

Siljan omalääkäri kehotti häntä soittamaan kriisikeskukseen, jossa hän kävi muutaman kerran.

Hän kuuli Surunauhasta, itsemurhan tehneiden läheisten järjestöstä, löysi sen keskustelupalstan ja verkkosivut. Keskusteluja lukiessaan hän hämmästyi, kuinka paljon nuoret miehet tekevät itsemurhia, ja kuinka paljon samassa kaupungissa on vertaisia.

Silja kävi psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Omalääkärikin piti huolta, soitti ja kysyi, onko Silja muistanut syödä, juoda vettä ja nukkua. Muuta ei tarvitse jaksaa, hän sanoi.

Huikea yhteys saman kokeneisiin

Surunauhan toiminnan kautta Silja löysi vertaisryhmät ja osallistui niihin tiiviisti. Hän tunsi saavansa niistä valtavasti. Yhteys oli huikea.

”Vaikka tarinat olivat raskaita, puhuimme muustakin. Kerroimme, mitä ruokaa olimme laittaneet tai mitä kirjaa luimme. Jopa nauroimme. Emme tienneet toisistamme kuin etunimet, mutta olimme silti sielunveljiä ja -siskoja. Ymmärsimme toisiamme sanattomasti.”

Ammattilaisten ja sisarusten lisäksi suurimpana tukena oli aviomies, joka kannatteli ja hoiti perhettä, Siljaa ja lapsia pahimman yli, oli olkapää ja kuuntelija.

Äidin ja isän toipuminen eteni vähitellen vanhoillislestadiolaisen liikkeen avulla. Silja ei itse kuulu liikkeeseen, mutta siinä kasvaneena ymmärtää yhteisön voiman ja tuen.

Silja osallistui myös ohjattuun vertaistukiviikonloppuun, jossa pohdittiin, mitä oli tapahtunut veljien itsemurhien jälkeen. Silja oli tehnyt unelmistaan totta.

”Olimme muuttaneet haaveilemallemme maatilalle. Meillä on lampaita, kanoja, ankkoja ja mehiläistarha. Olin myös astunut eteenpäin itseni ymmärtämisessä. Antin ja Sampon kuolemat ovat osa minua ja yksi syy, miksi olen tässä.”

Oikea aika toisten auttamiselle

Silja sai voimakkaan intuition toisten auttamisesta. Olisiko sille oikea aika? Olisiko hänestä ryhmäohjaajaksi?

”Mieheni kannusti, totta kai, ellei se ole minulle liian rankkaa. ”

Silja on nyt kouluttautunut vertaisryhmäohjaajaksi, joista on ollut pulaa Turun seudulla. Ryhmään hakijoita on enemmän kuin voidaan ottaa.

”Olen tavannut läheisensä menettänyttä ja kyennyt siihen. En ole terapeutti, mutta pystyn kuuntelemaan saman kokenutta ihmistä.”

”Surunauha on jengi, johon uskon. Se tukee arvomaailmaani. Ihminen kohdataan ihmisenä, otetaan hänet sellaisena kuin hän on, eikä uskonnollisella tai poliittisella taustalla ole merkitystä.”

Silja on pitänyt tiivistä yhteyttä toisten ryhmäohjaajakoulutettavien kanssa. Kurssiviikonloppuina he ovat puhuneet menetyksessä saamastaan tuesta. Kaikki sairaalat eivät vieläkään osaa tarjota oikeaa kriisiapua. Aina ambulanssihenkilökunnalla tai poliiseilla ei ole ammattitaitoa kohdata itsemurhan tehneen läheisiä, vanhempia tai sisaruksia.

”Jokaisella ensiapupolilla pitäisi olla Surunauhan yhteystiedot. Vertaishenkilöt voisivat kertoa itsemurhan tehneen läheisen kohtaamisesta.”

Silja toivoisi muillekin samaa kokemusta kohdatuksi tulemista kuin itselleen.

”Näen nykyisin värejä. Olen oikeasti onnellinen ja iloinen ihminen.”

TEKSTI: ULLA-MAIJA PAAVILAINEN
KUVAT: PIRITTA FORS

Jos läheinen on tehnyt itsemurhan, mistä apua?

Itsemurha on läheisille suuri kriisi, ja tuen tarve suuri. Apua voi saada oman kunnan kriisikeskuksen, terveyskeskuksen, työterveyshuollon, perheneuvolan tai kriisikeskuksen kautta. Moni hyötyy psykoterapiasta.

Surunauha

Surunauhan verkkosivut

Surunauhan vertaistukiryhmät ja tukihenkilöt

Surunauha järjestää ympäri Suomen vertaisryhmiä kaikille itsemurhan kautta läheisensä menettäneille. Ryhmät ovat maksuttomia, eikä osallistuminen edellytä Surunauhan jäsenyyttä. Ryhmään voi osallistua, vaikkei asuisi saman kaupungin tai kunnan alueella. Surunauhan kautta voi saada myös koulutetun vertaistukihenkilön.

Suomen Mielenterveysseura

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Nuorten Sekasin.chat

Kriisikeskukset eri puolella Suomea

Ryhmät läheisensä itsemurhan vuoksi menettäneille

Lähetä yhteystiedot ja hakutoiveet ryhmästä

  • nettilomakkeella
  • tai sähköpostilla osoitteeseen ryhmatoiminnat@mielenterveysseura.fi 
  • tai soita puh. 040 173 2040

Lue lisää

Perheemme sai kriisiapua Mielenterveysseurasta

Hyvän tekeminen vahvistaa omaa osaamista

 

 

 

Yhteystiedot

Marena Kukkonen
Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö

+358 40 669 3070Maistraatinportti 4 A, 4. krs, 00240 Helsinki