Ryhmää ohjaava vapaaehtoinen tarvitsee taitoa kuunnella ja olla läsnä

Turussa kokoontunutta odottavien äitien ryhmää veti kaksi Mielenterveysseuran vapaaehtoista, Eija Heinonen ja Sara Blomberg. Osallistujien tunteet olivat ryhmässä vahvasti esillä, ja ohjaajilta tarvittiin kykyä ottaa niitä vastaan.

Eija Heinonen ja Sara Blomberg ohjasivat odottavien äitien ryhmää Turussa.
Eija Heinonen (vas.) ja Sara Blomberg vetivät Turussa odottavien äitien ryhmää.

”Ensimmäisellä kerralla jännitti”, Eija Heinonen muistelee ryhmänohjauksen alkutaivalta odottavien äitien ryhmässä.

”Eniten mietitytti ryhmäläisten vastaanotto, kun minulla ei ole omakohtaista kokemusta äitiydestä”, jatkaa Sara Blomberg, toinen ryhmän ohjaajista.

Alkujännitys jäi taakse kokoontumisten myötä. Työparina molemmille löytyi omat luontevat roolit ohjaajina. Ryhmästä tuli osallistujille tiivis, luottamuksellinen tila.

Heinonen on ammatiltaan pian eläkkeelle siirtyvä kätilö ja sairaanhoitaja, Blomberg on pian valmistuva sosionomiopiskelija.

Kaikilla tilaa puhua

Ryhmän tapaamisten suunnittelu aloitettiin jo ennen kokoontumisia. Tapaamisten runkoa täydennettiin ryhmäläisten toiveilla.

”Tapasimme ryhmäläiset yksittäin ennen ryhmätapaamisia”, Blomberg kertoo. ”Alkuhaastatteluissa osallistujat saivat tutustua meihin. Vertaistuen toive yhdisti kaikkia.”

Riittävän pieni ryhmäkoko tarjosi vertaistuelle hyvät puitteet.

”Kaikilla on ollut tilaa puhua”, Blomberg miettii. ”Jokainen pääsi ääneen ja sai tuoda ryhmään omia puheenaiheitaan.”

Avoin ilmapiiri oli tärkeä tekijä ryhmässä, ja avoimuus rakentui luottamuksen varaan.

”Osallistujat alkoivat avautua yllättävänkin nopeasti”, Blomberg kertoo.

”Ryhmässä sovittiin alkuun yhteiset pelisäännöt, joihin kaikki sitoutuivat. Yksi niistä oli, että ryhmässä käytyjä keskusteluja ei kerrota muualle”, Heinonen selittää. ”Näin jokainen koki olevansa turvallisessa tilassa, jossa pystyi puhumaan luottamuksellisesti.”

Ryhmässä käytettiin keskustelun apuna erilaisia menetelmiä.
Keskustelun apuna käytettiin erilaisia menetelmiä, tässä perheen verkostokartta.

Ryhmässä juteltiin paljon, mutta käytössä oli myös toiminnallisia menetelmiä. Vierailevan taideterapeutin ohjauksessa työstettiin kehonkuvaa kuvataiteen avulla. Yhdessä käytiin taidenäyttelyssä ja kahvilassa.

”Tukena käytettiin kuvallisia ja kirjallisia apuvälineitä, rentoutumisharjoituksia ja musiikkia”, Blomberg luettelee. ”Tekeminen oli kuitenkin perusteltua, ja toiminnoissa aina jokin punainen lanka."

On tärkeää tulla nähdyksi omana itsenään

Osoittautuiko vapaaehtoistyö rankaksi?

”Äitien tunnemaailma oli vahvasti läsnä. Otimme tunteita vastaan”, Heinonen pohtii. ”Vaikka monenlaisia aiheita käsiteltiinkin, en silti sanoisi, että se olisi ollut rankkaa.”

”Moni oli kokenut yksinäisyyttä. Ryhmässä he huomasivat, että eivät olleet yksin yksinäisyyden kanssa. Toisillakin oli samoja tuntemuksia”, Heinonen kuvaa.

Palautteen mukaan keskustelut ja vertaistuki olivat osallistujille tärkeitä. Kulkiessaan yhtenä ryhmänä osan raskausaikaa he jakoivat yhdessä tärkeitä hetkiä ja tunteita. Ryhmään osallistuminen oli yksi keino valmistautua tulevaan äitiyteen.

”Oli myös hienoa, että he löysivät toisistaan ihmisiä, joiden kanssa voi pitää yhteyttä myöhemminkin”, Blomberg toteaa.

”Ryhmäläisille oli varmasti tärkeää tunne siitä, että vaikka eri paikoissa on erilaisia rooleja, ryhmässä sai olla omana itsenään ja omaa itseään varten. On tärkeää tulla nähdyksi omana itsenään”, Heinonen sanoo.

”Ja tietenkin ryhmässä oltiin myös tulevaa vauvaa varten”, Blomberg jatkaa. ”Raskausaika on pitkä, ja vauvan odotus nostattaa paljon tunteita ja tuo paljon jaettavaa. Ryhmäläiset pystyivät juttelemaan mieleen nousseista asioista. Vaikka he olivat erilaisista elämäntilanteista, heitä yhdisti raskaus ja äitiyteen valmistautuminen.”

Työparilla on kahden ihmisen tiedot ja taidot

Turun seudun mielenterveysseuran vapaaehtoistyön koordinaattori Jutta Simonen kertoo, että vapaaehtoiset ohjaavat Mielenterveysseuran ryhmiä usein työpareina. Mallista hyötyvät niin ryhmäläiset kuin ohjaajat. Työparilla on annettavanaan kahden ihmisen kokemukset, tiedot ja taidot.

”Kahdesta ihmisestä löytyy monipuolisuutta. Myös toiminnan reflektointi onnistuu myöhemmin yhdessä”, Simonen listaa.

”Synnytysaiheiset kysymykset ohjautuivat minulle”, kertoo ohjaajaparin työnjaosta kätilönä toimiva Heinonen, mutta painottaa, että vapaaehtoistyössä ei toimita ammattiroolissa.

”Täytyy osata pitää rajat. Emme tee neuvolan tehtäviä.”

Blombergilla puolestaan on sosionomin taustan tuomaa ymmärrystä ryhmäytymisprosesseista, mikä auttoi toiminnan suunnittelussa.

Vaikka Heinosen ja Blombergin ammattiosaaminen on ollut heille avuksi, vapaaehtoistyöntekijöiltä ei vaadita tietynlaista ammattia.

”Vapaaehtoisuus perustuu läsnäolo- ja kuuntelutaitoihin. Ammatti voi tuoda bonusta vapaaehtoistyöhön, mutta se ei ole millään tavalla välttämätöntä”, vapaaehtoisia rekrytoiva Simonen kertoo. ”Vapaaehtoistyöhön kannattaa hakeutua kaikkien, joilla on siihen kiinnostusta ja sopiva elämäntilanne.”

Uusia näkökulmia vapaaehtoistyöstä

Heinonen ja Blomberg ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka heiltä löytyy taustalta ammattiosaamista, vapaaehtoistyöhön saatu koulutus on ollut tärkeää ja vahvistanut osaamista.

”Vapaaehtoistyössä kasvaa itsekin. Tässä pääsee näkemään onnistumisia ja vapaaehtoistyö antaa uusia näkökulmia”, Blomberg sanoo.

”Tässä voi jakaa elämänkokemusta, jota työvuosien aikana on kertynyt. Työuran loppupäässä pääsee vielä käyttämään omaa tietotaitoaan, elämänkokemustakin”, Heinonen kiittää vapaaehtoistyötään eläkeiän kynnyksellä.

TEKSTI: ELINA LAINE
KUVAT: PIRITTA FORS

Lisätietoja ryhmän ohjaamisesta vapaaehtoistyönä


Ryhmässä oppii, kasvaa ja kehittyy niin ohjaaja kuin ryhmäläinen

Ryhmänohjaajana voi kohdata erilaisia ihmisiä ja kehittää omia vuorovaikutustaitoja. Ryhmänohjaaminen on yksi Suomen Mielenterveysseuran vapaaehtoistyön muodoista.

”Toimiva ryhmä luo eri jäsentensä näköisen, turvallisen tilan”, kertoo tukihenkilötoiminnan suunnittelija Veli Kaukkila Mielenterveysseurasta.

Ryhmänohjaajien työmäärä vaihtelee ryhmästä toiseen. Keskimäärin ryhmät kokoontuvat kymmenisen kertaa vuodessa. Kokoontumiskerrat riippuvat ryhmien luonteesta.

”Ryhmiä perustetaan erilaisia tarpeita ja tavoitteita varten. Toisissa ryhmissä painottuu keskustelu, toisissa tehdään asioita yhdessä. Toiset ryhmät ovat avoimia, eli niissä voi jäsenet vaihtua, toiset ovat suljettuja.”

Kaksiosainen koulutus valmentaa ohjaajaksi

Tuleva ryhmänohjaaja kouluttautuu ensin tukihenkilöksi, ja vasta sitten ryhmänohjaajaksi.

Koulutus järjestetään kahtena viikonloppuna puolen vuoden välein. Ensimmäisenä viikonloppuna pohditaan erilaisten ryhmien dynamiikkaa ja itseä ryhmän jäsenenä. Sen jälkeen voi aloittaa ryhmänohjaajana. Ajatuksena on, että toisena viikonloppuna on jo kertynyt jonkin verran kokemusta ohjaamisesta.

”Toinen koulutusjakso keskittyy ryhmänohjaajana kehittymiseen”, kertoo Kaukkila.

”Jaksolla pohditaan omia vahvuuksia ja kehittymisen paikkoja ryhmänohjaajana. Hyvä ohjaaja pystyy eläytymään toisen todellisuuteen empaattisesti ja olemaan avoin uusille ihmisille.  Ryhmän eri jäsenten yhdenvertainen kohtelu ja ihmisten erilaisuuden huomioiminen on tärkeää. ”

”Emme halua tarjota valmista ohjaajan mallia, vaan tarkoituksena on auttaa jokaista löytämään itsestään oman näköinen ryhmänohjaaja.”

Keskeneräisyyden hyväksyminen helpottaa ohjaamista

Koulutuksen tarkoituksena on antaa rohkeutta ohjaajaksi ryhtymiseen.

”Ohjaustyön aloittaminen voi olla monelle jännittävää. Usein alkutaipaleella oleva ohjaaja kyseenalaistaa omia kykyjään ohjaajana. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, ettei ryhmänohjaajana ole tarkoituskaan tulla valmiiksi, eikä ohjaustyötä voisi ikinä aloittaa, jos itseltään odottaa täydellisyyttä”, muistuttaa Kaukkila.

”Jos esimerkiksi ohjaaja ei itse uskalla olla keskeneräinen, ryhmäläistenkin voi olla vaikeaa näyttäytyä heikkona. Mahdolliset ristiriitatilanteetkin opettavat ohjaajaa enemmän kuin ulkoa opetellut toimintatavat.”

Ryhmänohjaajan tulee luottaa ryhmän kykyihin ja olla tietoinen ryhmän tavoitteesta.

”Jos ohjaaja ei luota ryhmäänsä, hän saattaa itse pyrkiä ratkaisemaan käsiteltäviä asioita. Tällöin keskipisteeksi muodostuu itse ohjaaja, mikä ei palvele ryhmän tarkoitusperiä”, Kaukkila toteaa.

”Vaikka ryhmän ohjaaminen voi olla haastavaa, onnistuminen on erittäin palkitsevaa. Ryhmässä oppii, kasvaa ja kehittyy, ohjaaja mukaan lukien.”

TEKSTI: VILMA LÖYTTY

Oletko kiinnostunut ryhmien ohjaamisesta?

Ryhmätoiminta on yksi vapaaehtoisen tukihenkilötoiminnan muoto, jota toteutetaan paikallisissa mielenterveysseuroissa ympäri Suomen. Pohjakoulutuksena tehtävään on tukihenkilön peruskoulutus, jonka jälkeen käydään ryhmänohjaajan lisäkoulutus.

Katso lisätietoja ryhmien ohjaus -sivulla.

Lue lisää

Yhteystiedot

Veli Kaukkila
Suunnittelija, tukihenkilötoiminta
Kansalaistoiminnot

+358 400 931 250Vihtorinkatu 1 LH 17, 23800 Laitila