Kahden laman kasvatit

Vuonna 1987 Suomeen syntyi ikäluokka, jota koetteli kaksi lamaa matkalla aikuisuuteen. Tutkimus kertoo, kuinka eriarvoiset mahdollisuudet ikäluokan nuorilla oli voittaa vaikeudet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Nuorisotutkimusseuran toteuttama ”Suomi nuorten kasvuympäristönä” -seurantatutkimus julkaistiin elokuussa 2016. Tutkimukseen koottiin kaikkien Suomessa 1987-syntyneiden, eli noin 60 000 nuoren aikuisen viranomaisrekistereihin tallennetut merkinnät. Tiedot ulottuvat aina vuoteen 2012 asti, jolloin ikäluokka täytti 25 vuotta. Tulokset vahvistivat monia niistä huolista, joita julkisessa keskustelussa on esitetty.

Ikäluokka on vahvasti kahtiajakautunut. Valtaosa voi hyvin, eikä merkkejä pahoinvoinnista ole tallentunut rekistereihin. Lapsuus, peruskoulun suorittaminen ja opiskelupaikan löytäminen oli onnistunut ilman tarvetta ylimääräiselle tuelle. Heidän pärjäämisensä aikuisuuden osalta vaikuttaa lupaavalta.

Huolestuttavan suuri osa ikäluokasta oli kuitenkin kohdannut selkeitä vaikeuksia nuoruudessaan. Ne näkyivät mielenterveyden häiriöinä tai esimerkiksi toimeentulotuen asiakkuuksina. Psykiatrisen diagnoosin oli saanut tai psyykelääkkeitä oli ostanut lähes kolmasosa koko ikäluokasta. Noin 30 prosenttia oli jossakin vaiheessa turvautunut toimeentulotukeen, jonka tarkoitus on viimesijaisena tukena edistää itsenäistä selviytymistä.

Lama leikkasi lapsiperheiltä

Suomessa elettiin 1980-luvulla voimakasta nousukautta, kunnes taloudellinen lama iski 1990. Työttömyys sukelsi pahimmillaan noin 18 prosenttiin ja yrityksiä ajautui jatkuvasti konkurssiin. Tämä heijastui myös vuonna 1987 syntyneisiin, joiden vanhemmat yrittivät kasvattaa lapsiaan taloudellisen epävarmuuden keskellä.

Hallitus leikkasi ja lapsiperheiden palveluita karsittiin voimakkaasti esimerkiksi päivähoidosta, äitiys- ja lastenneuvolasta sekä kouluterveydenhuollosta. Lapsiperheiden koteihin tuodut palvelut hävisivät suurelta osin, vaikka ne ovat taloudellisesti tehokkaimpia auttamaan perheitä ja ehkäisemään vanhempien uupumusta.

Kansainvälisissä tutkimuksissa varhaislapsuuden on huomattu olevan ihmisen kehityksen ja myöhemmän elinkaaren kannalta hyvin vaikuttava. Seurantatutkimus vuonna 1987 syntyneistä tukee myös tätä havaintoa. Jos vanhemmalla on mielenterveyden häiriö, vain perusasteen koulutus, tai hän on saanut pitkään toimeentulo­tukea, on lapsella kohonnut riski ongelmien kehittymiselle myöhemmässä elämässä.

Ikäluokan vanhemmista noin viidenneksellä oli ilmennyt vähintään yksi näistä kolmesta riskitekijästä vuoteen 1994 mennessä, jolloin ikäluokka aloitti koulunkäynnin. Vanhemman taloudellinen tai terveydellinen kamppailu saattaa luoda lapselle turvattomuutta, tai viedä vanhemman voimavaroja tukea lapsen taitojen ja tulevaisuuden rakentamista.

Tutkimusta toteuttamassa ollut THL:n erikoistutkija Tiina Ristikari ottaa esimerkiksi lukutaidon, joka rakentuu kodista ja lähiympäristöstä käsin: onko lapsuudessa ollut kirjoja läsnä, onko lapselle luettu, onko ilmapiiri kotona ja myöhemmin koulussa kannustanut lukemaan ja oppimaan.

”Elämänkulku kohti aikuisuutta on monella tapaa kytköksissä aiempiin vaiheisiin, ja onnistumisen edellytykset rakentuvat nuoren elämässä pitkäjänteisesti. Yksittäisillä tapahtumilla voi olla dramaattinen merkitys, jos ne lähtevät viemään kehitystä nuoren kannalta haitalliseen suuntaan, kuten esimerkiksi koulusta pois putoamiseen”, Ristikari toteaa.

Seurantatutkimus vahvisti myös odotetun tuloksen: huostaanotetutuilla ja lastensuojelun asiakkaina olleilla nuorilla meni kaikkein heikoimmin 25-vuotiaana. 

Samat lähtökohdat tavoitteena

Suomalaisen lapsi- ja perhepolitiikan keskeinen tavoite on luoda yhden­vertaiset mahdollisuudet kaikille lapsille kasvaa itsenäisiksi aikuisiksi. Tavoite jäi yhä kauemmas 90-luvun leikkauksien ja laman aikana. Koulutetut vanhemmat pystyivät tarjoamaan paremmat lähtökohdat lapsilleen.

”Vanhempien koulutustausta määrittää voimakkaasti nuoren omaa kouluttautumista. Nuoren koulutustaso taas on yhteydessä lähes kaikkiin tutkimuksessamme olleisiin hyvinvoinnin indikaattoreihin: toimeentuloon, terveyteen, työllisyyteen ja työkyvyttömyyteen myöhemmin elämässä”, Risti­kari sanoo.

Korkeasti koulutettujen vanhem­pien lapsista lähes 75 prosentilla oli 25-vuotiaana joko lukio- tai korkeakoulututkinto, kun taas kouluttamattomien vanhempien lapsilla vastaava luku oli hiukan yli viidesosa. Yli viidenkymmenen prosentin ero puhuu ylisukupolvisuuden merkityksestä.

Tutkimuksen perusteella käy selväksi, että mielenterveys- sekä toimeentulo-ongelmat kasautuvat erityisesti ilman peruskoulun jälkeistä jatkotutkintoa jääneille nuorille. Yhdeksän vuotta peruskoulun päättymisen jälkeen ilman jatkotutkintoa oli 14 prosenttia koko ikäluokasta. Useammalla kuin joka toisella heistä oli ilmennyt mielenterveyden ongelmia.

Kuinka nuoret voivat?

Yleinen uskomus on, että nuoriso voi jatkuvasti psyykkisesti huonommin. Ristikarin mukaan on vaikea sanoa varmasti, mistä psykiatristen palveluiden lisääntynyt käyttö tarkalleen ottaen kertoo. 

”Se voi johtua myös palveluiden saatavuuden lisääntymisestä ja mielen­terveysongelmien leimaavuuden vähenemisestä. Mielenterveyden häiriöistä kärsivät nuoret hakevat ja saavat hoitoa entistä paremmin.”

Psyykenlääkkeitä tai psykiatrista erikoissairaanhoitoa oli saanut lähes kolmasosa koko ikäluokasta. Määrä nousi huimasti 21–25-ikävuoden välillä. Taloudellinen lama, joka oli varjostanut ikäluokan lapsuutta, iski uudelleen 2008 ja teki 1987-syntyneiden itsenäistymisestä entistä vaikeampaa. Nuorisotyöttömyydestä tuli yhteis­kuntapolitiikan keskeisiä kysymyksiä.

”Yhteiskunnan monimutkaistuessa ovat kasvaneet myös vaatimukset siitä, mitä ja kuinka paljon voimavaroja nuori tarvitsee itsenäistyäkseen. Olisi tärkeää pohtia, mitä näin laaja psyykkinen sairastaminen kertoo nuoruuteen liittyvistä ristipaineista, odotuksista, pettymyksistä ja osattomuudesta?”

Paine tuntuu jo monen nuorenkin koululaisen hartioissa: tuoreen tutkimuksen mukaan 12-vuotiaista joka kymmenes on koulussa uupunut ja viisi prosenttia on joko stressaantunut tai koulu-uupunut.

Kela julkisti hiljattain tiedon, jonka mukaan nuorten mielenterveysperusteiset eläkkeet ovat jatkaneet tasaista kasvuaan myös vuonna 2015. Oireilevien nuorten on yhä vaikeampaa pärjätä työelämässä, jossa kilpailu ja vaatimustaso vaikuttavat koventuneen. Hoidon ja avun hakeminen edellyttävät usein voimavaroja tai tukea lähipiiriltä. Heikoimmassa asemassa olevat eivät aina tavoita tarvitsemaansa apua, jolloin ongelmat ehtivät vaikeutua työkyvyttömyydeksi asti.

Työ- ja opiskelukykyä tukevaa kuntouttavaa psykoterapiaa käytti vuonna 1987 syntyneissä useimmiten nainen, jolla on taustallaan ylioppilas- tai korkea-asteen tutkinto. Vanhemman korkeakoulutuksella oli sekä miehillä että naisilla selkeä yhteys psykotera­pian käyttöön. Psykoterapiaan hakeutuminen edellyttääkin aktiivista psyko­terapeutin etsintää ja omavastuuosuuden maksamista. 

”Avun saannissa ja löytämisessä on vielä paljon epätasa-arvoa sosioekonomisten ryhmien välillä. Nivelvaiheissa, eli jatkokoulutukseen ja työelämään siirtymisessä tarvittaisiin enemmän tukitoimia”, Ristikari sanoo.

Nuorten palveluita kehitettävä

Nuorison ongelmiin vaikutetaan poliittisella päätöksenteolla paikallisesti ja valtakunnallisesti. Ongelmakohdat on helppo tunnistaa seurantatutkimuksen perusteella.

”Lapsuuteen ja nuoruuteen tehdyillä investoinneilla pystytään ehkäisemään ongelmia. Hyvinvointia ja pärjäävyyttä tulisi vahvistaa entistä enemmän päivähoidossa ja koulussa, jotka ovat tärkeä osa nuoren kasvuympäristöä. Siirtyminen myöhemmin jatkokoulutukseen ja työelämään helpottuu oleellisesti, jos olosuhteet tukevat lapsen kehitystä.”

Hyvinvointia tukevien palvelujen suuntaaminen ryhmille ja yhteisöille on tehokkaampaa kuin ongelmien korjaaminen yksilöille suunnitelluissa palveluissa. Silti yksilötason palveluissakin on paljon kehittämistarpeita.

”Palvelut ovat ns. sektoroituneet, eli erilaiset tuen muodot tulevat eri tahoilta. Nuori voi hoitaa yhdessä paikassa terveyttä, toisessa työllisyyttä ja hakea vielä taloudellista tukea eri paikasta. Ongelmien perimmäisiä syitä ja nuoren tilannetta kokonaisuudessaan ei välttämättä arvioi kukaan.”

Kuntien lapsiperheille tarkoitettuja palveluja ei ole vieläkään palautettu 1990-luvun lamaa edeltäneelle tasolle. Varhaislapsuudessa ilmeneviin varoittaviin signaaleihin tulisi puuttua aikaisemmin, jotta negatiivinen kehitys ei ehdi pitkälle nuoren elämässä. 

”Pohjoismaissa sosiaalinen liikkuvuus on monia muita maita suurempaa, mutta silti vanhempien resurssit vaikuttivat lasten hyvinvointiin ja kykyyn elää itsenäistä aikuisuutta vielä 25-vuotiaana. Suomalaisen yhteiskunnan eriytyminen ja eriarvoistuminen näkyvät vahvasti tutkimuksemme tuloksissa.”

Ristikari, Tiina; Törmäkangas, Liisa; Lappi, Aino; Haapakorva, Pasi; Kiilakoski, Tomi; Merikukka, Marko; Hautakoski, Ari; Pekkarinen, Elina; Gissler, Mika. Suomi nuorten kasvuympäristönä - 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere, 2016. 

Koko tutkimuksen löydät täältä.

TEKSTI Samuel Salovuori

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 4/16